Streamia.fi on ostanut Digilelut-blogin toiminnan. Digilelut on vuodesta 2009 toiminut media- ja suoratoistomaailmaa käsitellyt uutissivusto. Blogia pitkään toimittanut Jani Latvala ilmoitti hiljalleen sivuston etsivän mahdollista uutta jatkajaa. Streamia.fi on taas vuonna 2014 perustettu striimaustekniikkaan ja -palveluihin keskittyvä erikoismedia. Näimme Streamian ja Digilelujen sisällössä paljon yhtäläisyyksiä, ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen kaupasta.
Sopimuksen myötä valtaosa Digilelut-sivustolla julkaistusta materiaalista siirtyy luettavaksi Streamian arkistoon. Artikkeleita lisätään luettavaksi pienissä osissa ja joidenkin tekstejä voidaan päivittää. Digilelujen artikkelit tunnistaa Streamiassa Digilelut-kategoriamerkinnästä. Artikkelien lisäksi Streamia tarjoaa muun muassa monipuoliset keskusteluominaisuudet ja mahdollisuuden jakaa omien livelähetysten linkkejä.
Digilelut.fi-sivusto säilyy käytössä lokakuun loppuun asti, jonka jälkeen liikenne tullaan ohjaamaan Streamiaan. Digilelujen Facebook-tili tullaan myös yhdistämään Streamian sivuihin myöhemmin. Streamian päätoimittajana jatkaa Ville Polvela, Latvala ei ole liittymässä mukaan toimitukseen.
Kiitämme kaikkia Digilelujen lukijoita näistä vuosista. Toivottavasti jatkatte Streamian käyttäjinä.
Ville Polvela
Streamia.fi
Jani Latvala
Digilelut.fi